SIITOSORIIN TUTKIMUKSET

Keväällä ennen siitoskauden alkua on aika testauttaa jalostukseen käytettävät oriit siitoskäytön kannalta merkittävien tartuntatautien varalta. Pakollisia testejä ovat keinosiemennyksissä käytettävillä oreilla CEM (tarttuva kohtutulehdus eli contagious equine metritis) ja EVA (equine viral arteritis), jotka täytyy näiltä oreilta testata vuosittain ennen siitoskauden alkua. Luonnonmukaisesti astuvilta oreilta tulee ottaa CEM-testi myös vuoden välein lukuunottamatta suomenhevos-, rotuponi- ja arabioriita, joilla CEM-testi on voimassa viisi vuotta (näytteenottovuosi ja neljä seuraavaa vuotta).

Welsh ori

CEM-näyte otetaan näytepuikolla hevosen esinahan poimusta ja siittimen päästä, usein ori rauhoitetaan tätä varten. EVA-tutkimusta varten otetaan verinäyte. Näytteet tutkitaan Ruokaviraston laboratoriossa, josta CEM-testin tulos toimitetaan suoraan Hippokseen tiedoksi ja testipäivä näkyy HEPPA-järjestelmässä.

Nimensä mukaisesti CEM voi aiheuttaa kohtutulehdusta tammoilla ja olla siten este tamman tiinehtymiselle. Tammastakin voidaan tautiepäilyissä ottaa CEM-näyte taudin tutkimista varten. EVA puolestaan esiintyy hevosilla yleensä hengitystieinfektiona, johon voi liittyä myös jalkojen turvottelua sekä silmä- ja sierainvuotoa. Osa taudin sairastaneista oreista jää erittämään virusta siemennesteeseen, minkä vuoksi tartunta voi levitä keinosiemennyksessä. EVA aiheuttaa myös luomisia sekä joskus pikkuvarsoille vakavaa keuhkotulehdusta, minkä vuoksi sitä pidetään erityisen vaarallisena siitoshevosilla. Sairastuneilla oreilla siitoskyky voi alentua useiden viikkojen ajaksi.

Lisätietoa muistettavista näytteenotoista ja muista asioista ennen siitoskauden alkua:

https://www.hippos.fi/jalostus_ja_nayttelyt/kasvatus/oriinpitajan_muistilista

Soile Pakkanen, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, ELT, AitoVet 2020

Tämä sivusto käyttää evästeitä

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Voit tutustua tarkemmin, mitä evästeitä sivustomme käyttää ja rajata haluamaksesi.