KOIRAN TIINEYS JA SYNNYTYS

Nartut ovat sukukypsiä 6-12 kk iässä, urokset yleensä 8-9 kk iässä. Yleensä merkki nuoren narttukoiran sukukypsyydestä on juoksuaika, jonka aikana tapahtuu ovulaatio ja jonka aikana koira voi myös tiinehtyä. Nartun tiineyden kesto on noin 63 vuorokautta, mutta voi vaihdella 56-72 vuorokauden välillä. Kantoajan pituuteen voi vaikuttaa mm. pentueen koko, joskus suurta pentuetta kantavan emän kantoaika saattaa olla lyhyempi, kun taas vastaavasti vain muutamaa pentua kantavan emän kantoaika pidempi.

Tutkimalla nartun kiiman etenemistä selviää paras hetki nartun astuttamiselle. Astutuksen oikeaa hetkeä voidaan varmistaa vastaanotollamme laboratorionäytteillä, esimerkiksi emättimen irtosolunäytteellä ja verinäytteellä, josta mitataan nartun progesteronin taso.

klinikkaeläinhoitaja tekee laboratoriotutkimuksia

On tärkeää, että nartun rokotukset olisi kunnossa ennen pentujen suunnittelua. Tiineyden aikana narttua rokotetaan myös herpesvirusta vastaan, joka voi rokottamattomalla nartulla aiheuttaa mm. keskenmenon, pentujen kehityshäiriöitä tai jopa pentujen kuoleman. 

Neuvomme mielellämme teitä näytteitä ja rokotteita askarruttavissa kysymyksissä ja voimme yhdessä ammattitaitoisen henkilökuntamme kanssa suunnitella juuri sinun nartullesi sopivan rokotusohjelman ja aikataulun näytteiden otolle.  

Onko koirani tiine?

Koiran tiinehtymistä voi tarkkailla eri diagnostisin keinoin. Sikiöt ovat nähtävissä ultraäänitutkimuksessa 21-28 vuorokauden kuluessa tiinehtymisestä ja jo 28 vuorokauden kohdalla sikiöiden sydämenlyönnit ovat nähtävissä. Ultraäänitutkimus saattaa kuitenkin toisinaan olla epävarma, sillä joskus tiineys on voinut alkaa luultua myöhemmin. Uroskoiran siittiöt elävät nartun kohdussa parhaimmillaan viikon, jolloin hedelmöittymisen ajankohta saattaa olla jopa viikko arvioitua myöhemmin. Tällöin ultraäänitutkimus uusitaan viikon kuluttua.

Eläinlääkäri tekee koiralle tiineysultrauksen.

Näyttöruudulla tiineysultrauksen tulokset eli pentuja tulossa! 

Pentujen määrän arvioimiseksi tarkin keino on röntgentutkimus. Röntgentutkimus voidaan suorittaa 45 vuorokautta tiinehtymisen jälkeen. Silloin pentujen luut ovat kalkkeutuneet, joten niiden kallo ja selkäranka ovat nähtävissä röntgenkuvassa. Röntgenkuvalla on myös tärkeä merkitys nartun synnytyksen seuraamisen kannalta, sillä mikäli synnytyksessä ilmenee ongelmia, on hyvä tietää kuinka monta pentua kohdussa on.

Koiran tiineysröntgenissä näkyvissä paljon pentuja!

Mitä tulisi ottaa huomioon nartun tiineysaikana?

Ensimmäiset päälle päin nähtävät merkit nartun tiineydestä ovat yleensä nähtävillä viikolla 4-5. Narttu on saattanut kasvaa jo kokoa ja sillä saattaa olla pientä emätinvuotoa sekä punoittavat nisät. Joskus myös luonne voi muuttua, esimerkiksi kovin eloisa ja leikkisä narttu saattaa hieman rauhoittua ja vetäytyä enemmän lepäilemään, myös toisinaan kovan ruokahalun omaava narttu saattaa kokea ruokahaluttomuutta alkutiineydestä. Muutokset ovat yksilöllisiä.

Nartun hyvä yleiskunto on tärkeää tiinehtymisen, sekä myös kantoajan onnistumisen kannalta. Hyvä lihaskunto parantaa nartun kantoajan elämänlaatua ja helpottaa synnytyksessä. Nartun saamalla ravinnolla voi olla merkittävä vaikutus tulevien pentujen hyvinvointiin. Ruokinta-aikataulun muuttaminen ei välttämättä ole hyvä ajatus, mutta ravintorikkaan ruuan tarjoaminen on tärkeää. Nartun energiantarve kasvaa viidennen viikon jälkeen viikoittain jopa 10%, mutta nartussa tapahtuvien fyysisten muutosten takia sen kyky syödä voi olla rajoittunut. Ruokaa tulee lisätä asteittain tiineyden myötä.

Nartun ulkoiluttaminen tiineyden aikana pitää suhteuttaa sen jaksamiseen. Alkutiineydestä narttu saattaa jaksaa lenkkeillä kuten ennenkin, mutta kantoajan loppua kohden liikuntaa tulee keventää. Narttua ei tulisi kuitenkaan altistaa suurelle rasitukselle tiineyden aikana.

Pennut voivat herkästi saada istukan ja maidon välityksellä loistartunnan emältään. Tiineyden aikana nartun loishäätö olisi hyvä uusia ainakin kerran: vuorokausien 40-42 aikaan. Yleisimpiä tarttuvia loisia ovat suolinkaiset, joiden toukat aktivoituvat nartun tiineyden aikana.

Koira makaa pentulaatikossaan totuttelemassa siihen.

Synnytys

Lopputiineyden aikaan kotiin kannattaa hankkia pentulaatikko joka sijoitetaan rauhalliseen paikkaan. Laatikkoon on hyvä varata pesän tekoon välineitä, esimerkiksi puhtaita vilttejä ja pyyhkeitä. On tärkeää että narttu pääsee tutustumaan pesäänsä ennen synnytystä.

Jotta synnytyksen ajankohtaa olisi helpompi arvioida, voi nartun ruumiinlämpöä mitata aamuin illoin noin viikko ennen laskettua aikaa. Nartun normaali ruumiinlämpö on 38-39C, mutta 24h ennen synnytystä ruumiinlämpö laskee 24h n. 36-37 asteeseen. Kun lämpö alkaa hiljalleen taas nousta, on synnytyksen alkuun alle vuorokausi aikaa.

Nartun synnytys jaetaan kolmeen vaiheeseen:

  • Avautumisvaihe. Normaalisti kestoltaan n. 6-12h, voi vaihdella välillä 4-36h. Narttu saattaa muuttua levottomaksi ja alkaa tehdä pesää.
  • Työntövaihe. Kestää normaalisti joitain minuutteja, mutta ei yli 30min. Tämän aikana pentu työntyy ulos emättimestä. Narttu ponnistaa aktiivisesti.
  • Jälkeisvaihe. Tämä vaihe toistuu jokaisen pennun välissä: jälkeinen tulee ulos aina pennun mukana tai ennen seuraavan pennun tuloa.

Emokoira nuolee pentuaan

Milloin tulee ottaa yhteyttä eläinlääkäriin:

  • Mikäli työntovaihe pitkittyy, eli jos narttu on ponnistanut tuloksetta yli 30min.
  • Jos tiedossa on että kohdussa on vielä pentuja eikä narttu ole ponnistanut enää 2-4h jälkeen.
  • Runsasta verenvuotoa synnytyksen aikana tai sen jälkeen
  • Vihertävää/mustaa emätinvuotoa ilman että narttu ponnistaa pentua
  • Narttu on erittäin voipunut synnytyksestä, tärisee, läähättää tai vaikuttaa jäykältä
  • Narttu ei ole kiinnostunut pentujen puhdistamisesta tai hoitamisesta synnytyksen jälkeen
  • Nartulla kuumetta tai ruokahaluttomuutta
  • Nartun maidonerityksen ongelmat, nisiin liittyvät ongelmat (punoitus, kipuilu)
  • Synnytyksen jälkeinen märkivä ja haiseva emätinvuoto

Koiraemo syöttää pentujaan.

Yleensä nartun synnytys sujuu ongelmitta eikä aina vaadi ihmisen apua. On kuitenkin tärkeää, että nartun synnytystä valvotaan ja ongelmien ilmaantuessa narttu saa nopeasti tarvittavaa apua. Mikäli mitään epäilyttävää tai kysyttävää ilmenee, tulee teidän olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Malin Kullberg, eläinlääketieteen kandidaatti, Aitovet 2020

 

Tämä sivusto käyttää evästeitä

Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Voit tutustua tarkemmin, mitä evästeitä sivustomme käyttää ja rajata haluamaksesi.