Tietoa meistä
AitoVet Oy
Kouvolan Yrittäjät valitsivat AitoVetin vuoden yrittäjäksi 2021!
AitoVet Oy perustettiin vuonna 2014, jolloin lakkautetun Aitomäen kyläkoulun tiloihin remontoitiin tilat pieneläinklinikalle. Tuolloin Aitovet työllisti kahden yrittäjän lisäksi kolme muuta työntekijää. Suureläimiä hoidettiin kodeissaan talleilla ja navetoissa.
Kysynnän kasvaessa toimintaa on laajennettu hiljalleen monin tavoin. Suurin investointi on ollut tammikuussa 2018 avattu suureläinklinikka, joka rakennettiin pieneläinklinikan viereen. Uudet tilat mahdollistivat pien- ja suureläinpuolen eriyttämisen niin, että molempia aloja voidaan kehittää Aitovetissä kohti syvällisempää osaamista. Ajan kanssa Aitovetiin on tarvittu lisää henkilökuntaa, jonka vuoksi nykyään yrityksessä työskentelee jo yli 20 mahtavaa persoonaa!
Aitovetin identiteettiin kuuluu vahvana yksityisyys, paikallisuus, mukava palvelu, rautainen ammattitaito ja kodikas ympäristö. Lisäksi haluamme myös olla hyvä työpaikka, jossa viihdytään!
Tervetuloa palveltavaksi Kouvolan Aitomäkeen, maaseudun rauhaan!
Henkilökunta

Tuulikki Castrén
eläinlääkäriBiografia

Tuulikki Castrén
Tuulikilla on työkokemusta useilta eri eläinlääkäriasemilta sekä kuntapraktiikasta vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 2009 hän perusti oman vastaanoton, josta jalostui myöhemmin AitoVet Oy. Tuulikin vapaa-aika kuluu lasten ja koirien kanssa puuhaillessa.
Biografia

Soile Pakkanen
Soile on valmistunut eläinlääkäriksi 2006 ja hän on suorittanut hevossairauksien erikoiseläinlääkäritutkinnon vuonna 2013. Näiden lisäksi Soile on väitellyt tohtoriksi 2019 aiheenaan hevosen rauhoitus- ja anestesia-aineet.
Työssään Soile on syventynyt erityisesti hevosten hammashoitoihin, joiden osalta hän kouluttautuu vuosittain erilaisilla kursseilla sekä Suomessa että ulkomailla.
Soile toimii kesäisin siittolaeläinlääkärinä klinikkatyön lisäksi. Hänen vapaa-aikansa kuluu omien hevosten ja perheen (lähinnä lasten harrastusten) parissa.
Biografia

Lotta Väyrynen
Lotta on valmistunut eläinlääkäriksi 2004 ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriksi 2016. Vuonna 2018 Lotta sai kennelliiton oikeudet tehdä virallisia sydämen ultraäänitutkimuksia. Lotan ammatilliset kiinnostuksen kohteet ovat sydäsairaudet, sisätaudit, suolistosairaudet sekä kaikenlaiset ultraäänitutkimukset.
Biografia

Anna Lehto
Anna aloitti eläinlääkärintyöt vuonna 2014. Anna on tehnyt sekapraktiikkaa kunnassa. Hän aloitti AitoVetissä syyskuussa 2015. Anna suorittaa parhaillaan hevossairauksien erikoiseläinlääkärin tutkintoa, erityisinä kiinnostuksen kohteina ortopedia ja urheiluhevosten suorituskyky. Vapaa-aika hänellä kuluu hevosen, kahden koiran, Masan ja kuntosalin parissa.
Biografia

Kati Syvänen
Kati valmistui eläinlääkäriksi 2015, jonka jälkeen hän on tehnyt kuntasijaisuuksia ja työskennellyt Hollolassa pieneläinklinikalla. AitoVetissä hän aloitti heinäkuussa 2020.
Katin kiinnostuksen kohteina ovat kirurgiset ja ortopediset potilaat, joihin hänellä on tarkoitus tulevaisuudessa erikoistua. Lisäksi kissapotilaat ovat lähellä Katin sydäntä.
Hän haluaa työssään pyrkiä hoitamaan potilasta kokonaisuutena ja kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon.
Vapaa-aika Katilla kuuluu pääasiassa hevosten kanssa treenatessa ja koirien ja kissojen kanssa puuhastellessa.
Biografia

Tiia Rönnberg
Tiia aloitti eläinlääkärin työt vuonna 2008, jonka jälkeen hän on työskennellyt useissa eri kunnissa sekapraktiikassa ja pieneläinvastaanotoilla. Tiian vapaa-aika kuluu lasten, koirien ja maatiaiskanaparven parissa sekä puutarha-, käsityö- ja remonttipuuhissa.
Biografia

Pihla McLean
Pihla valmistuu eläinlääkäriksi keväällä 2022 Varsovan eläinlääketieteellisestä. Ennen eläinlääkärin opintoja Pihla on ollut töissä hevosten parissa Suomessa sekä ulkomailla, ja viettänyt nuoruutensa omalla ja muiden hevostalleilla. Kandikesänä hän työskenteli Laukaan hevosklinikalla tehden praktiikkaa laidasta laitaan. Pihla on erityisen kiinnostunut sisätaudeista ja hampaista, ja toivoo tulevaisuudessa perehtyvänsä niihin syvemmin.
Biografia

Katja Räty
Katja on valmistunut fysioterapeutiksi vuonna 2010 ja eläinfysioterapeutiksi vuonna 2014.
Hevoset ovat kulkeneet mukana Katjan kuvioissa pienestä pitäen, lapsuuden kodissa heillä oli muutamia hevosia. Opintoja ja työkokemusta on karttunut hevosalalta, Katja on ammatiltaan myös hevosenhoitaja, remonttiratsastaja sekä ratsastuksenohjaaja. Katja on harrastanut hevosten kanssa monipuolisesti eri lajeja valjakkoajosta esteratsastukseen.
Fysioterapiassa Katjan erityiset kiinnostuksen kohteet ovat terapeuttinen harjoittelu ja manuaalinen terapia, näitä taitoja hän onkin aktiivisesti pyrkinyt harjaannuttamaan osallistumalla koulutuksiin.
Tällä hetkellä Katjan vapaa-aika kuluu perheen pienten lasten kanssa puuhaillessa ja juoksuharrastuksen parissa.
Biografia

Heidi Rajalammi
Heidi valmistunut fysioterapeutiksi Lahden ammattikorkeakoulusta keväällä 2011 ja eläinfysioterapian suuntautumisopinnot hän sai valmiiksi joulukuussa 2012.
Innostus fysioterapiaan ja eläimen suorituskykyyn ja siihen vaikuttamiseen tuli Heidin työskennellessä hevosenhoitajana Keski-Euroopassa kilpailevien estehevosten kanssa ja sitä kautta hän hakeutui takaisin koulun penkille ja jäi tälle tielle.
Koirien kanssa Heidi on treenaillut pk-lajeja jo edesmenneen australianpaimenkoiransa kanssa ja viimeaikoina isännän metsästyskaverin kanssa noutoja.
Perusopintojen jälkeen Heidi on aktiivisesti ylläpitänyt ja kehittänyt taitojaan erilaisin jatkokoulutuksin mm. akupunktio sekä faskiamanipulaatio. Työssään Heidiä kiinnostaa fysioterapian laaja-alaisuus aina neurologisista asiakkaista kilpaileviin eläimiin. Hänen vastaanotollaan on käynyt koirien ja hevosten lisäksi myös jokusia kissa- ja kaniasiakkaita.
Heidin vapaa-aika kuluu kahden pienen lapsen sekä omien hevosten ja koiran kanssa touhutessa.
Biografia

Sonja Mäkilä
Sonja on valmistunut Suomen Eläinterveydenhuolto-opistolta koirien ravitsemusneuvojaksi vuonna 2014 ja urheilukoirahierojaksi vuonna 2021.
Sonja työskentelee virkakoirien parissa ja harrastustaustaa koirien kanssa on kertynyt 10 vuoden ajalta.
Hoitotyössä erityinen kiinnostuksen kohde onkin suorituskyvyn parantamisessa sekä stressin hallinnassa.
Aktiivinen vapaa-aika kuluu treenaten koiria ja itseään.
Pääset lukemaan lisää Sonjasta belenus.fi
Biografia

Katja Väkiparta
Katja päivitti pieneläinhoitajan ammattinimikkeensä klinikkaeläintenhoitajaksi vuonna 2010. Taustalta löytyy myös hevosenhoitajan tutkinto vuodelta 1997. Katjan harrastuksia ovat ravit, tanssi ja koiranäyttelyt.
Biografia

Kati Korhonen
Kati Korhonen on ehtinyt työskennellä osa-aikaisesti jo usean vuosikymmenen ajan eri pieneläinklinikoilla. Omien ponien ja koiran kanssa puuhastelun lisäksi kuluu vapaa-aika monipuolisesti liikuntaa harrastaen.
Biografia

Piia Laetsalo-Saarela
Piia on ammatiltaan alunperin sisätauti-kirurginen sairaanhoitaja, nykyisin Piia työskentelee klinikkaeläintenhoitajana, eläintentrimmaajana sekä kouluttajana/näyttötutkintojen arvioitsijana eläinten hoidon opetusaloilla. Piia työskentelee osa-aikaisesti Aitovetissä. Hän on työskennellyt eläinlääkäriasemilla hoitajana vuodesta 2002.
Vapaa-aikana Piian ajan vievät marsut ja terrierit. Koiranäyttelyt, koirankasvatus, ryhmäliikunta, lenkkeily ja puutarhan hoito ovat myös mieluisia harrastuksia.
Biografia

Marjo Maamela
Marjo tuli töihin AitoVetin Suureläinklinikalle, kun se avattiin tammikuussa 2018. Työkokemusta hevosklinikoilta löytyy vuodesta 2013 ja vuonna 2017 suoritti klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinnon osaamisalana hevoset.
Iloisen, pirtsakka ja puhelias Marjo työskentelee unelma-ammatissaan eläinlääkärin “oikeana” kätenä. Vapaa-ajalla aika kuluu monenlaista puuhatessa, nuoren hevosensa kanssa tai vaikka tanssilavalla pyörähdellessä.
Biografia

Susanna Piibeman
Susanna on valmistunut klinikkaeläintenhoitajaksi vuonna 2010 ja tehnyt siitä asti näitä töitä. Susannalla on oma yritys, SusArts. Susanna on työskennellyt osittain AitoVetissa marraskuusta 2017. Vapaa-aikaan kuuluu läheisesti liikunta sekä kaikenlainen koirien kanssa puuhailu kuten mm. pitkät ulkoilulenkeistä, kaverikoira toiminta ja koiranäyttelyt. Susanna on myös kasvattanut 20 vuotta pienimuoisesti suomenlapinkoiria.
Biografia

Sini Eskola
Sini on ammatiltaan klinikkaeläinhoitaja. Sini on työskennellyt hoitajana eläinlääkäriasemilla vuodesta 2008 lähtien. Aitovettiin Sini saapui syksyllä 2020. Vapaa-ajan hän viettää perheen parissa ja erilaisia käsitöitä tehden.
Biografia

Jenna Tuomala
Jenna aloitti Aitovetissä oppisopimuksella klinikkaeläinhoitajaksi. Helmikuun -22 alussa hän valmistui ja jatkaa töitä edelleen hevosklinikan puolella. Klinikkatyön ohella hän toimii kengittäjänä Kymenlaakson alueella ja vapaa-aika vierähtää omien hevosten parissa.
Biografia

Heli Pulkka
Heli on työskennellyt pääosan työurastaan hevosalalla tehden kaikkea tallitöistä ratsastuksen opettamiseen ja hevosten kuntouttamiseen. Hän aloitti meillä hevosklinikalla osa-aikaisena työntekijänä -21 kesällä. Heli on opiskellut aiemmin sekä hevostenhoitajaksi että ratsastuksenohjaajaksi ja tällä hetkellä työn alla on equine physiotherapy diploman viimeinen vuosi Englannissa. Harrastuksinaan hänellä on ratsastus ja koiran kanssa lenkkeily. Lisäksi vapaa-aika kuluu vanhan hirsimökin pieniä remppahommia ja puutarhatöitä tehden.
Biografia

Sanna Fält
Sanna Fält on koulutukselta lähihoitaja ja koirahieroja vuodesta 2007. Aitovetissä hän aloitti marraskuun lopulla -21 klinikkaeläinhoitajan oppisopimustyöntekijänä.
Vapaa-aika Sannalla kuluu aktiivisesti koirien kanssa palveluskoiralajeja treenatessa, ratsastaessa, valokuvatessa ja villasukkia kutoen.
Biografia

Sanni Nivala
Sanni Nivala on AitoVetin kuopus. Hän muutti vuoden 2021 lopulla Porista Luumäelle ja aloitti meillä klinikkaeläinhoitajan oppisopimustyöntekijänä. Sanni on valmistunut -16 hevostenhoitaja/hevosharrasteohjaajaksi. Ennen AitoVetiin tuloa hän toimi vartijana. Vapaa-aika Sannilla kuluu kiipeillen, eräillen ja muutenkin ulkoillen. Kotoa häneltä löytyy kaksi kissaa.
Biografia

Silja Lampinen
Silja tuli AitoVettiin töihin tammikuussa 2022. Hän on oikealta ammatiltaan hammashoitaja, joita töitä hän teki kuusi vuotta, ennen kuin hyppäsi eläinpuolelle vuonna 2020. Erityisenä kiinnostuksen kohteena Siljalla on eläimilläkin tietenkin hampaat ja hän viettää työpäivänsä mieluiten hammastoimenpiteissä avustaen! Kotoa Siljalta löytyy 5 koiraa sekä kukko ja kanoja. Vapaa-aika kuluukin koiraharrastuksissa, kananhoidossa sekä hevostallilla.
Biografia

Mirka Flinck
Mirka on valmistunut eläintenhoitajaksi vuonna 2011, jonka jälkeen hän aloitti työt Tuulikin kanssa joulukuussa 2013 ja valmistui klinikkaeläintenhoitajaksi vuonna 2015. Mirkaa voisi kutsua aidoksi ja alkuperäiseksi aitovettiläiseksi ;-) Aiemmin hän oli työskennellyt maatalouslomittajana sekä päivähoitotyöntekijänä.
Vapaa-aikana Mirkan aika kuluu perheen ja koirien kanssa touhuten. Koiriensa kanssa hän harrastaa paimennusta ja koiratanssia.
Biografia

Jenna Kairaneva
Jenna on valmistunut Eläintenhoitajan PT v. 2015, jonka jälkeen hän oli töissä koirahoitolassa. Alkuvuodesta 2018 hän valmistui klinikkaeläintenhoitajaksi. Valmistumisen jälkeen Jenna on tehnyt töitä pääasiassa Aitovetissä. Syksyllä 2019 Jenna kävi klinikkaeläintenhoitajille tarkoitetun lisäkoulutuksen hygieniaosaamisen perusteista. Kiinnostuksen kohteina välinehuolto ja hygienia-asiat. Vapaa-aika Jennalla kuluu suomenlapinkoira Tristanin ja Madagaskarin päivägekon hoidossa ja pienoismallilaivoja rakennellessa.

Soile Pakkanen
hevossairauksien erikoiseläinlääkäri, ELTBiografia

pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäriBiografia

eläinlääkäri (hevossaurauksien erikoistumisen koulutusohjelma)Biografia

eläinlääkäri (pieneläinsairauksien erikoistumisen koulutusohjelma)Biografia

eläinfysioterapeuttiBiografia

urheilukoirahieroja ja koirien ravitsemusneuvojaBiografia

klinikkaeläinhoitajaBiografia

hoitajaBiografia

oppisopimustyöntekijäBiografia

klinikkaeläinhoitaja (äitiyslomalla)Biografia